aneska's blog

aneska's blog
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Studying. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Studying. Näytä kaikki tekstit

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Meridentin loopit

Mullakin on nyt sitten loopit! Hommasin loopit ihan sen takia, että näkisin tarkemmin ja lähemmäs. Etenkin juurihoidoissa kaipaa usein lisäzoomia. Lisäksi joskus on hankala nähdä paikatessa silmämääräisesti, onko kaviteetin pohjalla vielä kariesta. Myös hammaskiven poistossa ja esimerkiksi brakettien kiinnityksessä loopeista on apua. Toinen syy looppien hankkimiseen oli ergonomia. Looppien avulla työskentelyasento on automaattisesti parempi, sillä loopeilla näkee tarkasti juuri tietyssä itselle mitatussa työetäisyydessä. Välillä selkä on kipeytynyt pelkästään opiskelun yhteydessä tehtävässä kliinisessä työssä, joka on melko vähäistä verrattuna siihen, että paiskii töitä pitkää päivää 5 kertaa viikossa. Uskon, että looppeja käytettäessä tämä ongelma ei enää toistu.





Tilasin loopit yhteistyökumppaniltani Merident Optergolta, joka on suomalainen yritys, eli loopit ovat kotimaiset. Palvelu oli erittäin asiantuntevaa ja kaikki opastettiin ja asetettiin viimeisen päälle. Oulusta löytyy Meridentin yhteistyöoptikkoliike Opti-Silmä, jossa looppeja voi käydä huollattamassa milloin vain aukioloaikoina. Oulun lisäksi yhteistyöoptikkoja löytyy Helsingistä, Joensuusta, Jyväskylästä, Kajaanista, Kotkasta, Kuopiosta, Raumalta, Rovaniemeltä, Seinäjoelta, Turusta ja Vaasasta, eli kautta maan. Looppien mukana tuli myös ruuvimeisseli, jolla voi itse tarvittaessa fiksailla looppeja.




Meridentiltä voi tilata loopit, jotka ovat kiinteästi kiinni suojalaseissa. Tällöin työskennellessä pystyy välillä katsomaan looppien yli, jotta näkee todellisen etäisyyden verrattuna looppien suurennokseen, esimerkiksi siirrettäessä tarjottimelta instrumenttia potilaan suuhun. Kiinteiden looppien lisäksi Meridentiltä löytyy myös Flip-up -looppeja, jotka itse tilasin. Flip-up -loopeissa loopit saa nostetta erikseen ylös, jos ei jatkuvasti tarvitse niitä työskennellessä.




Meridentiltä löytyy suojalaseja kolmea eri kokoa ja kolmea eri väriä. Suojalasit muistuttavat paremminkin silmälaseja kuin suojalaseja, mikä on mielestäni enemmän kuin hyvä juttu. Värit ovat punainen, sininen ja tumman harmaa. Lisäksi loopit pystyy kiinnittämään muihinkin kuin Meridentin tarjoamiin suojalaseihin. Itse otin loopit tumman harmaina ja isoimmilla suojalaseilla, mitä Meridentiltä löyty. Ajattelin, että katselen sitten myöhemmin, jos haluan jotkut erikoisemmat suojalasit, sillä flip up –loopit pystyy kätevästi siirtämään myös myöhemmin toisiin suojalaseihin.




Tilasin looppeihin myös valon Meridentiltä. Valon voi itse kiinnittää looppeihin ja ottaa pois, kun haluaa. Valo on mielestäni ehdoton loopeissa! Monesti työpisteen valoa pitää kääntää ja säätää kesken operaation, koska valo tulee väärästä suunnasta tai oma pää tulee valon eteen. Looppien valo valaisee tasan sieltä, minne katse suuntautuu ja työskentelyalueen näkee näin ollen tarkemmin. Valo toimii akulla ja täyteen ladattuna valo kestää 10 tuntia. Valo kuitenkin sammuu itsestään, jos se on yhtäjaksoisesti tunnin päällä.







Valon kiinnitetään looppien eteen. Kiinnityssysteemi on helppo, joten valon voi välillä ottaa kokonaan pois, jos ei tarvitse sitä. Lisäksi valon johdon saa kätevästi kiinnitettyä sankaan, jolloin se ei tule silmien eteen.

Laturin lisäksi valon mukana tulee kätevä kantohihna, jossa on valonkatkaisija. Valonkatkaisija on oikeakätisillä oikean kyynärpään korkeudella, joten sitä pystyy hallitsemaan napauttamalla katkaisijaa kyynärpäällä. Lisäksi pidemmän aikaa painamalla valokatkaisijaa valo himmenee hiukan, mikä on hyödyllistä esimerkiksi paikatessa yhdistelmämuovilla, jolloin loopin valo ei koveta muovia, mutta valaisee edelleen.




Johto valokatkaisijasta kulkee kantohihnan sisällä selän puolella ja kiinnitetään erillisellä kiinnikkeellä looppeihin. Oikeakätisellä johdon pää sijaitsee vasemman olkapään kohdalla. Tähän johdon päähän pystyy siis kiinnittämään kätevästi erikseen johtoliitoksella valon. Johtoliitoksen ideana on, että loopit saa irti katkaisijan hihnasta ja hihnan voi ottaa erikseen pois, jolloin ei sotkeudu johtoihin. Kaikki on siis viimeisen päälle ajateltu.



Otin loopit 2.0x suurennoksella, vaikka jahkailinkin 2.0x ja 2.5x väliltä. 2.0x pystyi kuitenkin vielä näkemään koko hammaskaaren, kun 2.5x suurennoksella piti kääntää päätä, jotta näkee hammaskaaren alusta loppuun. Monet opiskelijat ovat yleensä kuulemma ottaneet loopit 1.7x tai 2.0x suurennoksella. Myöhemminhän voi ottaa myös toiset loopit isommalla suurennoksella. Jos tekee paljon juurihoitoja, niin 3.0x ja 3.5x suurennoksilla näkee tietenkin taas lähemmäs.  Mietin, että tuo 2.0x on varmasti hyvä sellainen peruskoko, johon voi tosiaan sitten yhdistellä suuremman suurennoksen tarvittaessa. 



Mietin pitkään myös, otanko looppeihin prismalinssit. Prismalinssit tavallaan tuovat näkyvää kuvaa ylöspäin. Prismat ovat kiinteästi linsseissä ja loopit tulevat siihen päälle. Prisma taittaa valoa niin, että ei tarvitse katsoa niin alas loopeilla ja silmät väsyvät vähemmän. Lisäksi työskentelyasento on prismalinssien avulla vieläkin ryhdikkäämpi ja näin ollen ergonomisempi. Päätin kuitenkin kokeilla looppeja ensin ilman prismoja, mutta aika varmasti tulen hankkimaan ne myöhemmin.

Osa tilailee looppeja netistä, esimerkiksi ulkomailta, edullisemman toivossa. Näissä ei kuitenkaan aina voi luottaa tuohon mainittuun suurennokseen. Suurennos saattaa usein olla todellisuudessa pienempi kuin loopeissa on mainittu. Loopit myydään todellisuutta isommalla suurennoksella ilmeisesti sillä ajatuksella, mitä enemmän/suurempaa sen parempi. Lisäksi en olisi itse osannut mitata todellista työskentelyetäisyyttä ilman ammattilaista. Työasennostani otettiin valokuva demoloopit päässä ja asento mitattiin erikseen, kun sen oli katsottu olevan ergonominen työasento ja omasta mielestäni hyvä.

Opti-silmässä minulle tehtiin myös näöntarkastus looppien tilauksen yhteydessä. Näköni on hyvä, enkä todellisuudessa tarvisi silmälaseja. Kuitenkin pienesti korjattavaa löytyi, joten suojalasini teetettiin vahvuuksilla. Kun tämä pieni heitto on korjattu, niin silmät eivät väsy looppeja käyttäessä. Kun kävin hakemassa loopit Opti-Silmästä ne testattiin vielä huolellisesti kaikin puolin, jotta ne ovat juuri sitä mitä odotan. Lisäksi sain erinomaiset ohjeet looppien käyttöön ja pesuun sekä huoltoon. Looppien mukana tuli myös vielä kirjalliset suomenkieliset ohjeet.




Loppujen lopuksi nyt, kun olen looppeja käyttänyt, olen 100% sitä mieltä, että oli fiksu idea hankkia loopit jo opiskeluaikana.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kesäkesäkesä!



Meillä piti olla tää viimeinen kouluviikko aamupäivisin maanantaista torstaihin vapaaehtoisia potilastöitä. Olin varaillu potilaita joka vuorolle, kun ajattelin, että teen noita hommia eteenpäin jo ajatellen ensi vuotta, vaikka onkin kaikki kuntaan vaadittavat suoritteet paketissa. Maanantai meni vielä ihan ok, mutta tiistaina, kun kävin kasin aikoihin hakemassa potilaan, niin ihmettelin, että kappas imurit ei vedä ollenkaan. Ajattelin, että vika on pelkästään mulla, mutta käytävillä pyöri porukkaa ja ilmeni, että imurit ei toimi kellään. Yritettiin selvitellä, että alkaako ne toimia jossain välissä. Huoltomies kerto, että viime viikolla oli mennyt rikki joku kompressori ja nyt oltiin oltu sitten varakompressorilla, joka oli nyt sitten myös rikkoontunut. Selvisi, että aika varmasti imurit ei tulisi koko päivänä toimimaan tai jopa koko viikkona. Pistin sitten potilaan kotiin, kun ei voinut mitään paikkausta tehdä ilman imuria.

Sähköpostissa tuli lupailua, että saattais imurit olla korjattuna keskiviikko aamupäivästä, eli tänä aamuna. Aamulla tuli viestiä, että varaosa ei oo lähtenyt vielä Helsingistä, joten imurit ei toimi välttämättä torstainakaan. Peruutin sitte kaikkien potilaiden aikoja ja alotin kesäloman NYT ! :) Perjantaille sai ottaa ylimääräiselle vuorolle potilaita, jos oli jotain aivan tosi akuutteja keissejä. Tähän piti kysyä opettajalta lupa.

Aika paljon tekniikastakin tuo työ kiinni. Tietenki orton peruskontrolleja ja hammaskiven poistoa käsi-instrumenteilla pysty tekee myös ilman imureita. Mulla oli vaan käytännössä paikkausjuttuja tälle viikolle varattuna, niin no can do.



Kuitenkin tänäänki piti tulla klinikkaan, ku meillä oli yllätysjuhlat Sirpalle, meidän klinikan opettajalle, joka jäi tän päivän jälkeen eläkkeelle. Oli kunniakujaa, laulua ja soittoa ja muutenkin rento meininki :) Sirpa on opettanut klinikassa 35 vuotta, eli mun laskujen mukaan yli 1700 valmistunutta hammaslääkäriä. 


Klinikassa on kyllä välillä rento meininki ja opettajat on tosi mukavia. Joulun ja vapun aikanakin oli erikoista ohjelmaa. Ja aina pystyy istuskelemaan aukiolla, missä opettajat on ja kysymään, jos jokin askarruttaa mieltä :) Hööööh, harmittaa, että tätä opiskelua on enää vuosi jäljellä.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kesätyöt

Ehkä sitä uskaltaisi vihdoin jo ääneen sanoa, että viransijaisuuteen vaadittavat suoritteet alkaisi melkein olla täynnä. Kesäkuun ensimmäinen päivä alkaa hammaslääkärin viransijaishommat. Vielä ei oo tullut kuitenkaan yliopistolta virallista päätöstä. Yliopiston päätös lähetetään Valviraan, josta tulee noin kahden viikon sisällä virallinen päätös viransijaiskelpoisuudesta. Tämä rekisteröidään Valviran rekisteriin ja Valviralta saa yksilöllisen SV-numeron.

Meen tosiaan kesäksi töihin Kauhavan seudulle. En tunne etukäteen kauheasti aluetta, mutta varmaan kesän aikana ehdin ottaa selvää. Sain vuokrattua kesäksi edullisesti yksiön keskustan tuntumasta. Vuokravälittäjä lupasi hankkia kämppään sängyn, pöydän ja pari tuolia. Eli mun tarvii muuttaa sinne käytännössä vaan vaatteita, muutamia astioita ja käyttötavaraa. En oo nähnyt mitään kuvia koko asunnosta. Streetviewista tsekkasin, että kyseessä on rivitalo. Vasta sitten muuttopäivänä näkee, miltä se näyttää sisältä.


Vähän jännittää kyllä työt ennakkoon. Ei osaa yhtään ajatella etukäteen, miten paljon menee aikaa johonkin paikkaukseenkin. Klinikassa pitää aina välivaiheita näyttää opettajille ja tehdä kaikki hommat ilman hoitajaa. Nyt on sitten hammashoitaja koko ajan kaverina. Helpottaa kyllä mielettömästi! Ja onneksi kesätöissäkin löytyy aina kokeneempi hammaslääkäri, jolta voi kysyä apua, jos tulee kiperä tilanne.



Oon kesällä neljässä eri hoitolassa töissä, niin tulee kivasti vaihtelua. Kesätöiden jälkeen sitten suoraan kouluun, eli ei tuu pidettyä lomaa yhtään. Saa nähä kuinka fiksua tää nyt on ja kuinka väsynyt sitä on sitten taas syksyllä. Vois kuvitella, että ainakaan ei oo enää niin stressi koulusta, kun on kuntalupa taskussa :)



Eilen oltiin kurssin kanssa Pannussa syömässä kevään ja kesän kunniaksi. Piti sitten ottaa oikeen jälkkäriäkin. Meillä on koko kurssin kesken myös whatsapp-ryhmä, jossa voi välillä kertoa kuulumisia kesätöiden lomasta - hauskaa! :)

perjantai 15. toukokuuta 2015

Kruunu- ja siltaprotetiikan fantom-harjoitustyöt

Meillä oli kolmantena vuotena kruunu- ja siltaprotetiikan kurssi, johon liittyi myös fantom-harjoittelua. Protetiikassa korvataan menetettyä hammas- tai tukikudosta suun ulkopuolella valmistetulla materiaalilla. Tavoitteena on pääasiassa purennan toiminnan ja terveyden ylläpito sekä estetiikka.

Kruunu- ja siltaprotetiikan kontraindikaatioita ovat korkea kariesaktiivisuus, huono suuhygienia, purennan destruktio ja parodontiumin huono kunto. Lisäksi kiinteää protetiikkaa ei voida toteuttaa, jos hammasmateriaalia on liian vähän.

Hampaan näkyvää osaa kutsutaan kruunuksi. Yleensä kruunuosa päättyy kiille-sementtirajaan, joka sijaitsee hieman ienrajan alapuolella. Kun hammas kruunutetaan, peitetään sen kliininen kruunu niin kutsutulla kruunulla, joka sementoidaan lopullisesti kiinni. Kruunuja voi olla eri materiaaleja ja tilanteen mukaan valitaan parhaiten sopiva. Metallokeraamisissa kruunuissa kruunun sisäosa on metallia (esim. kultaa tai titaania) ja sitä peittää posliinikerros. Keraamisessa kruunussa taas on vahva keraaminen runko, jonka päällä posliinia. On myös mahdollista tehdä pelkästään kullasta valmistettu kruunu. Yleensä omasta hampaasta hiotaan pilari siihen kiinnitettävälle kruunulle. Pilari hiotaan eri tavalla riippuen minkä materiaalin kruunu siihen kiinnitetään. Kruunu voi olla myös nastallinen, jos hammasmateriaalia on liian vähän jäljellä kruunun pilariksi. Tällöin tuki otetaan juurikanavasta ja hammas täytyy olla juurihoidettu.

Silta voidaan valmistaa korvaamaan puuttuvaa hammasta. Tällöin silta kiinnitetään viereisiin tukihampaisiin, kun niille on ensin tehty pilarihionta. Sillan materiaaleja voivat olla metallokeramia tai keramia, jonka päällä on posliinia. Silta voi olla myös pintakiinnitteinen, jolloin viereisiä hampaita ei tarvitse hioa. Esimerkiksi, jos viereisissä hampaissa ei ole minkäänlaisia vaurioita, eli ne ovat intaktit, niin saatetaan mieluummin käyttää kevytsiltaa, kuten kuitusilta, joka kiinnitetään hampaiden pinnoille. Taka-alueella kuitusilta vaatii kuitenkin hieman hammaskudoksen hiomista, jotta se saadaan paremmin kiinnittymään hampaaseen. Toisaalta on tutkimustulosta, että kevytsillat eivät olisi niin kestäviä pidemmässä juoksussa kuin sementoidut metallokeraamiset tai keraamiset sillat.  

Kruunujen ja siltojen lisäksi voidaan valmistaa myös muunlaisia suun ulkopuolisia täytteitä, kuten inlay- ja onlay-täytteitä sekä laminaatteja.

Hammaslaminaatit tarkoittavat hampaan bukkaalipuolen pintaan tehdyt ohuet keraamiset kuoret. Hampaan pintaa hiotaan bukkaalisesti n. 1mm ja hampaan kärjestä n. 1,5-2mm. Laminaattien avulla voidaan parantaa hampaiden esteettisyyttä tai kun hammas on voimakkaasti kulunut tai paikattu. Laminaatteja voidaan käyttää etualueella, jos koetaan että koko hampaan kruunutukselle ei ole välttämättä tarvetta.

Fantom-harjoitustöitä

Tosiaan fantomissa harjoiteltiin siltapilareiden hiontaa, kruunujen hiontaa ja laminaattien hiontaa. Hionnat oli tietty erityyppisiä riippuen mitä materiaalia hampaisiin oli tarkoitus sementoida.

torstai 7. toukokuuta 2015

Kevään viimeisiä viedään

OSCE oli ja meni. Suurella osalla meni vähintään yksi hylätyksi. Rasti ei ollut kuitenkaan mikään tietty rasti, vaan vaihteli. Tää on ilmeisesti ihan perinteistä, sillä kiireaikataulussa kun koittaa nopeaa vastata/tehdä oikein, niin helposti tulee virheitä. Uusinta näistä on kahden viikon päästä tentistä, eli huomenna, joten no worries.



Minulla meni 2 rastia hylätyksi: endodontia ja kariologia. Kariologian rasti oli kokeen loppupuolella. Se oli oikeastaan aika helppo: mitä teet ennen kuin laitat paikkamateriaalia kaviteettiin. Eli etsaat ja sidostat. Rastilla oli paljon tekstiä ohjeena sekä valmistajan ohjeet itse-etsaavalle sidosaineelle. Mietin vain, että ei mulla riitä millään aika lukea tuota kaikkea tekstiä ja luin vaan valmistajan ohjeen. Ihmettelin, kun ohjeessa ei sanottu mitään etsaamisen tarpeellisuudesta, vaikka olin itse aina itse-etsaavankin sidosaineen kanssa käyttänyt fosforihappo-etsausta. Ajattelin, että testataanko tässä nyt, miten luetaan ohjeita ja sanoin kyllä opettajalle suoraan, että en ymmärrä mitä tässä nyt haetaan. En sitten käyttänyt etsausta ollenkaan ja siitähän se rasti pomppasi tottakai! :D

Endodontian rastilla oli kuva hampaasta, jossa oli fisteli. Lisäksi alkutiedoissa oli, että potilas on kolauttanut pari vuotta sitten hampaansa. Tähän piti valita oikeat välineet, miten sitä tutkitaan ja kertoa samalla, miten tutkii. Lisäksi piti kertoa diagnoosi. Tämä hiukan hämäsi, koska periaatteessa diagnoosin voi sanoa vasta tutkimisen jälkeen. Lisäksi homma kaatu siihen, että oon aina etsinyt tilanteeseen sopivan diagnoosin Efficasta, enkä varsinaisesti opetellut niitä ulkoa. Tietenkin tuollaiset suhteellisen yleiset diagnoosit tulisi osata ulkoa. Tässä rastissa diagnoosina oli siis periapikaalinen parodontiitti.

Ortossa oli niskavetopotilaalta irronnut rengas ja piti sementoida uusi oikean kokoinen rengas oikein päin fantom-pään suuhun. Protetiikassa piti ehdottaa lohjenneeseen hampaaseen 3 eri restaurointivaihtoehtoa. Radiologiassa piti tyypillisesti lausua bitewing-kuvat. Sosiaalihammaslääketieteessä kirjotettiin paperille käyntirivi ja mitä tehtiin - toimenpidekoodeja ei tietenkään pitänyt muistaa ulkoa. Kirurgiassa kirjoitettiin paperireseptillä antibioottiprofylaksia endokardiittipotilaalle hampaan poistoon. Parodontiassa piti antaa potilaalle tupakkavalistusta käypä hoito -suosituksen mukaisesti. Pedodontiassa kerrotiin fluorisuosituksista eri ikäisillä lapsilla. Limakalvorastilla piti hoksata, mistä johtuu voimakas hiivasieni-infektio suussa terveellä ihmisellä, jolla ei ole proteeseja ja kertoa tähän 3 mahdollista syytä tähän. Hygieniarastilla piti pyyhkiä röntgenboxi kuvan oton jälkeen ja ensiapurastilla taas oli elvytystilanne.


Oscen jälkeen nollattiin vappujuhlinnan alottavissa markkareissa, eli Markuksen päivän bileissä. Markkareita juhlitaan Markku Larnaksen kunniaksi, joka on Oulun hammaslääketieteen laitoksen perustaja. Hampaan ja lääkiksen opiskelijoiden lisäksi hampaan kliinisiä ja yliopisto-opettajia ja hoitajia osallistui myös mukaan juhlintaan :)



Eilen tuli tulokset kevään viimeisestä kirjallisesta tentistä, joka meni onneksi läpi. Eli nyt on tuon OSCE:n parin rastin lisäksi vielä muutama paikkaussuorite ja juuritäyte klinikassa tekemättä, niin on kaikki kuntalupaan vaadittava täynnä.

torstai 23. huhtikuuta 2015

OSCE, apua !

Huomenna alkaisi sitten klo 8:00 OSCE alkuinfolla. Ensin meillä on ilmeisesti joku info ja sitten aletaan kiertämään rasteja klo 8:20 kellotettuna, niin että aikaa on 10 minuuttia per rasti. Yhteensä on 12 kierrettävää rastia liittyen ortodontiaan, parodontologiaan, kariologiaan, endodontiaan, ensiapuun, protetiikkaan ja purentafysiologiaan, sosiaalihammaslääketieteeseen, pedodontiaan, radiologiaan, limakalvoihin, kirurgiaan ja hygieniaan. Lisäksi on kaksi 10 minuutin leporastia.

Oon tän viikon suht rennolla otteella koittanut lueskella tuohon Osceen. Meille on sanottu, että siinä kysytään vaan pelkästään perustietoa. Vaikea sitten kuitenkaan itse lähtä rajailemaan, mikä on vaan sitä perustietoa ja mikä menee sitten spesifimmäksi. Esimerkiksi joskus on ollut proteesin pohjaus vanhana OSCE-tehtävänä, enkä oo sitä vielä käytännössä päässyt tekemään. Luin kuitenkin varalta teorian siitä läpi. Oon lueskellut antibioottien määräämisestä, hampaan poistosta, kariologiasta, proteesien korjauksista ja pohjauksista jne.

Lausuin myös röntgenkuvista bitewing-kuvia, kun kuulemma niitä siinä kysytään lähes aina. Meillä oli klinikassa onneksi muutamia harjoitus-kuvia, jotka oli valmiiksi lausuttu. Tän kuvan hain vaan googlella jostain.


Yksi varma juttu myös mitä lähes aina kysytään on kuulemma oikean matriisin valinta ja laitto tietyn muotoiseen kaviteettiin. Tää kuva on joskus otettu kolmannen vuoden fantom-harkasta, jossa oli koetyönä kans matriisin kiinnitys :)

Onneksi huomenna on ohi, niin ei tarvitse enempää jännitellä. Osa meidän kurssilaisista tuntuu vähän panikoivan tuosta. Onhan se tavallaan ymmärrettävää, kun tää on taas yksi niitä asioita, joista on kesäkandin työt kiinni. Eli on tosi tärkeää, että tää menee läpi. Kuitenkin valmistuvalla vuosikurssilla olevat ovat sanoneet, ettei sitä kannata turhaan etukäteen miettiä. Oon ite koittanut lukee sellasia asioita, jotka koen, että on tärkeetä osata myös kesätöissä. Toivottavaan, että se riittää! :)

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Hammas- ja leukaluutraumat

Meillä oli fantom-harkka, miten toimitaan erilaisten hammas- ja leukaluun traumojen kanssa. Hammastraumoja voi olla halkeama jossain kohti hammasta, hampaan irtoaminen (avulsio), hampaan luksaatio, hampaan työntyminen sisemmäksi hammaskuoppaan (intruusio) ym. Leukatraumoja taas ovat erilaiset murtumat leukaluissa.


Tässä hiukan välineistöä mitä tarvittiin harkassa. 

Ensimmäiseksi harjoiteltiin hampaiden kiskottamista rautalangan ja muovin avulla. Esimerkiksi, jos hammas on luksoitunut pois paikaltaan, niin reponoidaan se takaisin paikalleen ja tehdään potilaalle kiskotus, jotta hammas stabilisoituu omaan asemaansa.


Ensin erotellaan hampaat toisistaan puukiilojen avulla


Asetetaan rautalanka kiskotettavalle alueelle


Etsaus


Flow-muovin lisäys, kun etsi on ensin huuhdeltu pois ja sidostettu



Kovetetaan muovi UV-valon avulla


Tätä kiskotusta voi käyttää myös, jos hampaan juuressa on horisontaalisuunnan halkeama. Jos halkeama sijaitsee lähellä hampaan kruunuosaa, käytetään jäykempää kiskoa, jossa muovi asetetaan yhtenäisesti kulkemaan hampaiden ylitse. Tällöin kiskoa tulee pitää 3kk ajan, kun juurihalkeaman ollessa alempana kiskotusta käytetään 4-6 viikkoa.

Valmis, kun puukiilat on poistettu ja rautalanka katkaistu kiskon molemmista päistä poran avulla
Toista juttua, mitä harjoiteltiin, käytetään alaleuan murtumissa. Jos murtuma menee kahden hampaan välistä alveoliharjanteelta, voidaan käyttää ensiapuna tätä. Rautalanka kieritetään aina kolmen hampaan yli aloittaen bukkaalipuolelta. Eli tavallaan otetaan murtumalinjan vierekkäisten hampaiden naapurihampaat mukaan stabiloimaan tätä murtumaa.


Sitten harjoiteltiin myös Ernstin ligatuuria, joiden avulla saadaan tehtyä MMF(=mandibulamaxilla-fixaatio), eli alaleuka ja yläleuka kiinnitetään yhteen. Tietyt murtumat vaativat, että leuat kiinnitetään toisiinsa, jotta murtuma paranee. Tällöin ruoka on vain nestemäistä ja hampaat puhdistetaan Paroex-purskutteen avulla. Suun alueen leikkauksien yhteydessä saatetaan myös käyttää MMF:ää.


Ernstin ligatuurat kiinnitetään premolaarien (välihampaiden) kohdalle alas ja ylös. 


Rautalangan ylimääräiset pätkät solmitaan sitten keskenään yhteen, jotta saadaan leuat immobilisoitua. Tulee tarkistaa, että rautalangasta ei jää teräviä potilaan ientä ja limakalvoja painavia ulokkeita.

Lopuksi vielä tehtiin samoihin leukoihin Ericin kiskotus, jonka avulla tehdään myös MMF. Ericin kiskossa on ylä- ja alahammaskaareen koko kaaren suuruiset metallikaaret, joissa on väkäsiä. Metallikaaret kiinnitetään hampaisiin rautalankojen avulla.



Tässä ylös ja alas kiinnitettynä Ericin kiskotus. Aikaisemmat kiskotukset näkyy leuoissa, kun niitä ei purettu harkan aikana pois. Toivottavasti ne eivät sekoita kuitenkaan :)



Ericin kiskotuksen avulla voi fiksoida ala- ja yläleuan toisiinsa rautalankojen tai kumilenksun avulla. Kumilenksun avulla kiinnittäminen on periaatteessa parempi hätätapausten vuoksi. Esimerkiksi, jos alkaa oksettaa tai muuta, niin kumilenksun saa nopeasti saksilla auki.


Oli kyllä ihan mielenkiintoista ja oppi taas paljon :) Trauma- ja infektio-juonnetenttikin, mihin tämän fantom-harkka liittyi, meni toivottavasti läpi perjantaina. Nyt sitten vielä viikko aikaa lukea OSCEa varten.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Hakuprosessista

Ajattelin kirjotella vähän mun omasta hakuprosessista hammaslääkikseen. Täähän ei nimittäin ollut ihan ensimmäisenä kirkkaana mielessä, ku mietin, että minne haen :)

Valmistuin ylioppilaaksi keväällä 2008. En oikeen tiennyt sillon, mitä haluan tehä. Alunperin oli tarkotus mennä mun serkun kanssa Itävaltaan töihin ja sillä tavalla kehittää saksan kielen taitoa. Mun serkku pääsisikin sitten lukemaan saksaa Jyväskylän yliopistoon, niin en halunnut yksinkään lähteä. Olin hakenut mm. opiskelemaan biokemiaa Ouluun, Tampereelle ja Helsinkiin, joista pääsin Ouluun.



Ajattelin kyllä, että biokemia voisi ehkä olla mun juttu. Kuitenkin huomasin aika nopeasti, että olin  liian epäkypsä yliopistoon. Mun opiskelumotivaatio oli olematon. Tentit uusittiin neljä kertaa, eikä sittekään välttämättä läpi. Aika paljon tuli keskityttyä ensimmäisen vuoden aikana kaikkeen muuhun paitsi opiskeluun. Muutoin olin kyllä yliopistoelämästä innoissani, kuten esimerkiksi kaikista viikolla järjestettävistä bileistä. Uskon, että opiskelumotivaatioon vaikutti myös se, että olin kuvitellut biokemian opiskelun olevan erilaista kuin se todellisuudessa oli. Lisäksi kaikki ympärillä olevat ihmiset kemialta ja biokemialta aikoivat hakea lääkikseen. Varmaan mulla tuli osittain siitäkin ajatus, että itekki voisi tässä samassa imussa aloittaa pääsykokeisiin lukemisen. Nimittäin en ollut pahemmin lukenut biokemian pääsykokeisiin ylioppilaskeväänä.





Mietin kauan, mikä ala minua kiinnostaisi. Päätin ensin hakea Kuopioon lukemaan farmasiaa. Seurailin siinä sivussa muiden lääkishypetystä.  Itsellänikin heräsi kiinnostus, mutta ei lääkistä vaan hammaslääkistä kohtaan. Ajattelin aluksi, että musta ei varmaankaan ois noin isoon pääsykoeluku-urakkaan. Sitten ajattelin, että eihän se oo mistään pois, vaikka yrittäisi. Hammaslääkiksen ja farmasian pääsykokeet olivat kuitenkin samaan aikaan. Ajattelin, että haen ensin farmasialle. Voin sitten yrittää päästä farmasialta käsin päästä myöhemmin hammaslääkikseen, jos siltä tuntuu. Sitten, jos en ikinä pääsisikään, niin voisin pitää farmasiaa hyvänä B-suunnitelmana.

Hammaslääketieteessä kiinnosti ehkä se, että tavallaan ns. "erikoistuu" suoraan jollekin tietylle alalle ja omaa spesifiä tietämystä juuri tietyltä alueelta. Myös se, että voi tehdä esteettistä työtä, lisää alan mielenkiintoa. Lisäksi ala on hyvin operatiivinen, eli pääsee oikeasti tekemään jotain. Hoitoala on myös aina kiinnostanut mua ja ihmisten auttaminen.

Vaikka farmasian pääsykokeisiin lukemiseni oli kaukana järjestelmällisyydestä, niin pääsin kuitenkin opiskelemaan farmasiaa Kuopioon syksyllä 2009. Syksyn opiskelin motivoituneena ja sain jopa hyväksiluettua yhden kurssin biokemian opintojen avulla. Olin selkeästi jo päässyt perille, miten yliopistossa kuuluu opiskella. Lähempänä joulua aloin suunnitella hampaalle hakemista. Tein lukuaikataulun jonkun valmennuskurssin opetusaikataulun mukaan. Osasin tehdä siitä onneksi sopivan löysän ja laitoin sinne jopa vapaapäiviä. Aloitin kunnolla lukemisen kuitenkin vasta tammikuussa, sillä ajattelin, että jos lukemisen aloittaa liian aikaisin, niin uuvahtaa nopeasti loppukirin aikoihin.

Parvekkeella kesäauringosta nauttimista

Kevät 2010 meni täysin koulujuttujen ja pääsykokeiden ehdoilla. Minulle oli uusi juttu panostaa johonkin niin paljon, että piti oikeasti kieltäytyä monista menoista, joista en olisi ennen kieltäytynyt. Olin nimittäin lukion opiskellut melko chillillä asenteella. Yo-arvosananikin ovat melko keskinkertaiset, mikä tarkoitti tietenkin sitä, että pääsykokeesta täytyy saada enemmän pisteitä. Vaikeuksia tuotti myös se, että en ollut käynyt lukiossa kuin yhden kurssin fysiikkaa ja lyhyen matikan. Esimerkiksi laskemistekniikan opiskelu piti aloittaa ihan alkeista. Onneksi löysin Kuopiosta samalta vuosikurssilta farmasialta lukukaverin, joka oli myös hakemassa hampaalle. Lukeminen ja pääsykoeasioiden yhdessä ääneen pohtiminen tsemppasi mua kyllä tosi paljon pänttäämisessä.



Aika paljon tuli opittua asioita pääsykoealueesta, opiskelusta ja itsestä lukukevään aikana. Sitten viimein koitti pääsykoe. Viisi tuntia tuntui tosi lyhyeltä ajalta ja kaikki asiat, joita olin monta kuukautta päntänny piti osata kirjoittaa oikein ja nopeasti paperille. Vastailin mahdollisimman pienellä käsialalla, jotta saan kaiken tiedon mahtumaan vastausriveille ja mietin, ehdinkö käydä edes vessassa. En kuitenkaan muista loppuiko aika varsinaisesti kesken, mutta varmasti olisin jatkanut sen kokeen kimpussa, jos mulle olisi annettu lisäaikaa. Olin yllättynyt, että osasin jopa tehdä fysiikan tehtäviä, joita kokeessa oli. Olin nimittäin kokenut fysiikan vaikeimpana osa-alueena. Vuoden 2010 koe käsitteli ydinfysiikkaa, jossa laskut eivät olleet mitenkään hullun vaikeita.

Kokeen jälkeen oli tosi väsähtänyt ja kaikkensa antanut olo. En halunnut jäädä katsomaan oikeita vastauksia tai mennä netin keskustelupalstoille lukemaan, mitä ihmiset olivat vastailleet. Halusin vain kaiken pois mielestä. Tietenkin jälkeenpäin tajusin muutamia "tyhmiä" virheitä helpoissa asioissa, joita olin tehnyt. Ei kuitenkaan auttanut miettiä niitä, koska kaikki, mitä oli pystynyt niin oli jo tehty. Piti vain odotella pääsykoetuloksia.

Tulokset taisivat tulla juhannuksen jälkeen. En päässyt sisään. Jäin 4 skaalatun pisteen päähän läpipääsyrajasta, mikä tietenkin on raakapisteinä huomattavasti enemmän. Olin kuitenkin ns. 12. varasijalla, vaikka siis varasijojahan ei ole. Loppujen lopuksi tulos antoi minulle positiivista energiaa, että minusta voi jopa olla tähän. Kävin skannaamassa pääsykokeeni muistoksi. Tuli heti tuloksen kuultua sellainen olo, että alan nyt jo lukemaan, mutta onneksi kuitenkin tulin järkiini.



Jatkoin farmasian opintoja siis vielä syksyllä 2010. Syksyn kävin farmasian kursseja ja päätin, että keväällä aloitan vasta pääsykokeisiin lukemisen. Lisäksi kävin syksyllä myös iltalukiossa fysiikan kursseja. Huomasin nopeasti, että minulla ei veinannut riitää aika, eikä motivaatio niihin kaiken muun opiskelun ohella, joten en saanut niistä ehkä niin paljon irti kuin olisi ollut mahdollista.

Farmasiallahan suoritetaan 2. vuoden keväällä 3 kuukauden mittainen apteekkiharjoittelu. Sain sovittua harjoittelupaikan Oulusta kevään sijasta kesälle, joten sain kivasti 3 kuukautta pääsykoelukuaikaa keväälle. Päätin tällä kertaa pelata varman päälle ja ilmottauduin noin 2 kuukauden mittaiselle valmennuskurssille.



Asuin tuon 3 kuukauden pätkän Kuopion sijaan Oulussa. Koko kevät meni opiskellessa. Kerran viikossa pidin vapaapäivän tai kaksi. Sitten tietenkin lähempänä pääsykoetta oli tiiviimpää. Muutoin päivät alkoivat klo 8:00 opiskelulla kirjastolla. Lounasaikaan opiskelijaravintolassa syömässä ja sitten takaisin kirjastolle. Sitten valmennuskurssille klo 17 ja kotona illalla yhdeksältä. Tietenkään valmennuskurssiakaan ei ollut ihan joka päivä, mutta silloin yritin lukea koko päivän niin kauan, mitä riitti puhtia. Oulussa mulla on pari ihanaa ystävää, jotka autto aina pakenemaan hetkeksi lukemiselta, etten ois vetäny itteeni ihan piippuun. Kuitenkin sitä vapaa-aikaakin on pakko pitää, että pysyy järjissään. Vaikka kuinka tuntuisi, että lukemista on paljon, eikä millään kerkeä.



Mun mielestä aina viimenen päivä ennen pääsykoetta oli vaikea. Yritin olla täysin lukematta koko päivän, ettei vaan stressaantuisi asioista, joita ei osaa, koska kaikkea ei vaan voi osata. Pääsykokeen jälkeen taas sitten oli tosi outo olo, kun olikin yhtäkkiä niin paljon vapaa-aikaa.

Tavallaan oli helpompi lukea toisella kertaa pääsykokeeseen, kun oli jo tiettyä pohjaa asioista. Pelkäsin koko ajan kuitenkin, että käynkö liian ylimieliseksi asioiden kanssa, jotka jo koen osaavani ja sitten mokaankin juuri niiden kohdalla kokeessa. Yritin olla pitämättä mitään koealueen asioita siis itsestään selvinä.

Sitten koitti toinen kerta pääsykokeessa. Koetta oli jo hiukan muutettu aiempien vuosien kokeista. Esimerkiksi saman tyyppistä aineistoa ei ollut, mitä oli aiempian vuosina ollut. Oli enemmänkin pieniä erillisiä tekstejä. Tein tehtäviä sitä mukaan, mikä lähti sujumaan. Jätin ne tehtävät sitten viimeisiksi, joihin en saanut heti vastattua kunnolla. Fysiikka olikin tässä vuoden 2011 pääsykokeessa minulle todella hankalaa. Muistelen, että oli jotain sähköfysiikan ja liikefysiikan tehtäviä. Sähköfysiikkaa en esimerkiksi ikinä oppinut tajuamaan, vaikka iltalukion fysiikan lisäksi sitä yritettiin valmennuskurssillakin kerrata. Mulle se vaikutti täysin ulkoa opeteltavalta asialta, enkä tosiaankaan sisäistänyt sitä. Kokeen jälkeen olikin fiilis, että en tainnut nyt todellakaan päästä sisälle. Edellisellä kerralla oli ollut parempi tatsi kokeessa. Kuitenkin vastailin tehtäviin niin mahdollisimman hyvin kuin pystyin, sillä koskaan ei voi tietää, miten pisterajat menee.

Pääsykokeen jälkeen menin ystävieni kanssa ulos syömään ja juhlistamaan kuohuvalla. Vähän sai ajatuksia pois pääsykokeesta. Sitten kuukausi odottelua, jotta tulokset tulevat. Oli välillä ihan sellainen olo, että itseni lisäksi ystäväni joutuvat varmasti pettymään, koska tuskin pääsin sisään. He taas olivat niin varman oloisia siitä, että kyllä tänä vuonna pääsen.



Kävin netissä jatkuvasti katsomassa kesäkuun lopulla, milloin tulokset tulevat. Sitten yhtenä aamuna ennen harjoitteluun menoa tsekkasin ne taas ja mitäs ihmettä - pääsin sisään!! Oli ihan uskomaton fiilis. Aloin vaan hulluna itkemään ja nauramaan samaan aikaan. Soittelin siinä aamulla seitsemältä ja herättelin kaikki, että oon päässy sisään. Oli niin mahtava olo!!

Kävin katsomassa omat vastauspaperit yliopistolla. Ihan mielenkiinnosta halusin nähdä, miten tehtävät on arvosteltu ja onko pisteet laskettu oikein. Älytöntä oli, että tuolla toisella hakukerralla, jolloin pääsin sisään, niin en ollut saanut yhtään pistettä fysiikan tehtävistä - pelkkä pyöreä nolla. Eli käytännössä pääsin sisälle pelkällä biologialla ja kemialla.



Mun oli alunperin tarkoitus käydä kuitenkin vielä yksi vuosi farmasiaa, jotta valmistuisin farmaseutiksi, koska kyseessä on vain 3 vuoden koulutus. Sen jälkeen voisin sitten aloittaa hammaslääkisopinnot, eli tarkoituksena oli lykätä vuodella aloittamista. Mietin sitten, että kuinkahan motivoitunut olisin viimeisen vuoden farmasialla, kun tietäisin kuitenkin vaihtavani alaa. Lopulta sitten päätin jättää farmasian kesken ja aloittaa hampaan opinnot syksyllä 2011. Kävin kuitenkin kesän aikana 1. apteekkiharjoittelun loppuun ja jatkoin sitä vielä joulukuun puolella, jotta sain 3 kuukautta täyteen. Ajattelin, että siitä on hyötyä, jos minusta joskus tuntuu, että haluan vielä myöhemmin jatkaa farmasian opintoja. Päivääkään en oo näin jälkeen päin katunut, että päätin aloittaa hampaan opinnot heti, kun pääsin sisään. Nyt sitten melkein 4 vuotta näitä opintoja jo takana ja enää 1 edessä - aika on mennyt kyllä tosi nopeasti! :)