Avopurennan korjaus

En ennen tätä koulutusta edes tajunnut, että purennassani on jotain vialla. Minulta on ala-asteella poistettu 4 pysyvää hammasta ahtauden takia, mutta muuta oikomishoitoa ei ole tehty. En muista, oliko yhteistyökykyni niin heikko, että homma hoidettiin pelkästään näin. Niin ironiseltä, kun se kuulostaakin, niin minulla oli nimittäin aikaisemmin lapsena kova hammaslääkäripelko. No kuitenkin minulla on suhteellisen tasaiset hammasrivit. Vähän hampaat ovat lomittain ja ulkona rivistä osittain enemmän kitalaen puolella. Opettelin kuitenkin yläasteen jälkeen pitämään hymystäni, vaikka se ei ihan täydellinen hollywood-hymy ole.

Aloitettuani hammaslääketieteen tajusin vasta, että muutakin on vinksallaan kuin ei niin täydellisen tasaiset hammasrivit. Minulla on epätäydellinen etualueen avopurenta. Epätäydellinen avopurenta tarkoittaa, että vaikka etuhampaat eivät koske toisiinsa, niin ne silti peittävät toisiaan, eli tavallaan avopurenta on esteettisesti piilossa. Purentani on vain 7 hammaspurentaparin varassa ja etuhampaani eivät koske toisiinsa. Tämä selitti minulle monta asiaa, miksi olen kärsinyt leukanivel- ja puremalihaskivuista ja miksi luultavimmin narskuttelen öisin. Lisäksi syöminen on välillä todella hidasta, joten uskon senkin selittyvän osittain tällä.

Kipsimallit

T'ässä kuvassa avopurenta näkyy hieman paremmin.

Mietin vuosia opiskelun ohella, lähdenkö oikomishoitoon mukaan. Tiesin, että purentani ja siihen liittyvät vaivat täyttäisivät aika varmasti kriteerit, jotta hoito voitaisiin tehdä OYS:ssa. Lisäksi tiesin, että olisi aika varmaa, että pelkällä oikomishoidolla ei selvittäisi vaan lisäksi tarvittaisiin ortognaattista kirurgiaa. Kuitenkin leuknivelvaivani pahentuivat mietiskelyn aikana, vaikka minulla oli purentakisko yökäytössä. Kynnykseni ylittyi ja päätin, että lähden hakemaan apua ongelmaan oikomishoidolla, vaikka siihen sisältyy riskejä.

Hoitosuunnitelmaksi sain 2 vaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto, jota minulle suositeltiin parempana hoitotulosten kannalta sisälsi oikomishoitoa kiintein kojen ja ortognaattista kirurgiaa. Leikkauksessa tulisi siirtää luultavasti sekä ylä- että alaleukaa. Oikomishoito jatkuisi kiintein kojen vielä jonkin aikaa leikkauksen jälkeen. Hoidon kokonaispituus on maksimissaan 3,5 vuotta. Toinen vaihtoehto oli, että hoito tehtäisiin pelkästään kiintein kojein, mutta kitalakeen ruuvaisiin 2 mini-implanttiruuvia, jotka kiinnitettäisiin metallisesti takahampaisiin ja ne painaisivat takahampaita alaspäin (takahampaiden intruusio), jotta purenta sulkeutuisi. Tässä hoitomuodossa kesto olisi maksimissaan 4 vuotta, mutta sen hoitotulosten säilyvyys on epävarmempaa kuin ensimmäisessä vaihtoehdossa.

Lähdin mukaan ensimmäiseen hoitovaihtoehtoon, sillä siinä hoitotulokset ovat pysyvämmät, vaikkakin leikkaus hieman jännittää. Tai vielä periaatteessa voisin vaihtaa jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä molemmat suunnitelmat alkavat samalla tavalla. Kiinteät oikomiskojeet minulle laitettiin viime joulukuussa ylähampaisiin. Ensi kuussa pitäisi tulla myös alahampaisiin. Ensi kerralla tapaan vielä suu- ja leukakirurgia, jotta voin jutella vielä tuosta leikkauksesta lisää, sillä aluksi ajateltiin, että pelkä Le Fort 1 -osteototomia yläleukaan olisi riittänyt. Hoitosuunnitelmapalaverissa suu- ja leukakirurgit ja ortodontit olivat tulleet siihen tulokseen, että myös alaleukaa tulisi siirtää eteenpäin.

Olen itse selvitellyt noita riskejä, mitä leikkauksiin liittyy, mutta haluaisin vielä tosiaan keskustella niistä suu- ja leukakirurgin kanssa, osaako hän sanoa, minkä suuruisia riskit ovat esimerkiksi minun tapauksessani. Lisäksi voi olla jotain juttuja lisää, mitä en ole saanut selville. Alaleuan leikkaus on riskialttiimpaa kuin yläleuan, sillä alaleuassa oleva hermo ottaa osumaa lähes aina leikkauksessa. Leikkauksen jälkeen on oikeastaan aina tuntopuutoksia alaleuassa, mutta osasta niistä voi tulla pysyviä, eikä esimerkiksi tunne juodessa vettä, että vesi valuu pitkin suupieliä. Lisäksi on olemassa vakavampi riski, että syntyy krooninen hermosärky, mutta tämä voidaan usein ennaltaehkäistä kipulääkkeillä, kun leikkauksen jälkeisissä kontrolleissa kertoo kirurgille kaikista erikoisista tuntemuksista leukojen alueella. Yläleuassa hermot harvoin ottavat osumaa, mutta riskinä on hallitsematon verenvuoto, sillä leikkausalueella kulkee isoja verisuonia. Tämä on ilmeisesti kuitenkin melko harvinaista.

Välissä oon miettinyt, että mihin oon ryhtynyt, mutta päällisin puolin mennään vielä positiivisilla fiiliksillä. Kirjoittelen tästä aiheesta varmaan jatkossa lisääkin :)