aneska's blog

aneska's blog

lauantai 4. helmikuuta 2017

Avopurennan korjaus

En ennen tätä koulutusta edes tajunnut, että purennassani on jotain vialla. Minulta on ala-asteella poistettu 4 pysyvää hammasta ahtauden takia, mutta muuta oikomishoitoa ei ole tehty. En muista, oliko yhteistyökykyni niin heikko, että homma hoidettiin pelkästään näin. Niin ironiseltä, kun se kuulostaakin, niin minulla oli nimittäin aikaisemmin lapsena kova hammaslääkäripelko. No kuitenkin minulla on suhteellisen tasaiset hammasrivit. Vähän hampaat ovat lomittain ja ulkona rivistä osittain enemmän kitalaen puolella. Opettelin kuitenkin yläasteen jälkeen pitämään hymystäni, vaikka se ei ihan täydellinen hollywood-hymy ole.

Aloitettuani hammaslääketieteen tajusin vasta, että muutakin on vinksallaan kuin ei niin täydellisen tasaiset hammasrivit. Minulla on epätäydellinen etualueen avopurenta. Epätäydellinen avopurenta tarkoittaa, että vaikka etuhampaat eivät koske toisiinsa, niin ne silti peittävät toisiaan, eli tavallaan avopurenta on esteettisesti piilossa. Purentani on vain 7 hammaspurentaparin varassa ja etuhampaani eivät koske toisiinsa. Tämä selitti minulle monta asiaa, miksi olen kärsinyt leukanivel- ja puremalihaskivuista ja miksi luultavimmin narskuttelen öisin. Lisäksi syöminen on välillä todella hidasta, joten uskon senkin selittyvän osittain tällä.

Kipsimallit

T'ässä kuvassa avopurenta näkyy hieman paremmin.


Mietin vuosia opiskelun ohella, lähdenkö oikomishoitoon mukaan. Tiesin, että purentani ja siihen liittyvät vaivat täyttäisivät aika varmasti kriteerit, jotta hoito voitaisiin tehdä OYS:ssa. Lisäksi tiesin, että olisi aika varmaa, että pelkällä oikomishoidolla ei selvittäisi vaan lisäksi tarvittaisiin ortognaattista kirurgiaa. Kuitenkin leuknivelvaivani pahentuivat mietiskelyn aikana, vaikka minulla oli purentakisko yökäytössä. Kynnykseni ylittyi ja päätin, että lähden hakemaan apua ongelmaan oikomishoidolla, vaikka siihen sisältyy riskejä.

Hoitosuunnitelmaksi sain 2 vaihtoehtoa. Ensimmäinen vaihtoehto, jota minulle suositeltiin parempana hoitotulosten kannalta sisälsi oikomishoitoa kiintein kojen ja ortognaattista kirurgiaa. Leikkauksessa tulisi siirtää luultavasti sekä ylä- että alaleukaa. Oikomishoito jatkuisi kiintein kojen vielä jonkin aikaa leikkauksen jälkeen. Hoidon kokonaispituus on maksimissaan 3,5 vuotta. Toinen vaihtoehto oli, että hoito tehtäisiin pelkästään kiintein kojein, mutta kitalakeen ruuvaisiin 2 mini-implanttiruuvia, jotka kiinnitettäisiin metallisesti takahampaisiin ja ne painaisivat takahampaita alaspäin (takahampaiden intruusio), jotta purenta sulkeutuisi. Tässä hoitomuodossa kesto olisi maksimissaan 4 vuotta, mutta sen hoitotulosten säilyvyys on epävarmempaa kuin ensimmäisessä vaihtoehdossa.




Lähdin mukaan ensimmäiseen hoitovaihtoehtoon, sillä siinä hoitotulokset ovat pysyvämmät, vaikkakin leikkaus hieman jännittää. Tai vielä periaatteessa voisin vaihtaa jälkimmäiseen vaihtoehtoon, sillä molemmat suunnitelmat alkavat samalla tavalla. Kiinteät oikomiskojeet minulle laitettiin viime joulukuussa ylähampaisiin. Ensi kuussa pitäisi tulla myös alahampaisiin. Ensi kerralla tapaan vielä suu- ja leukakirurgia, jotta voin jutella vielä tuosta leikkauksesta lisää, sillä aluksi ajateltiin, että pelkä Le Fort 1 -osteototomia yläleukaan olisi riittänyt. Hoitosuunnitelmapalaverissa suu- ja leukakirurgit ja ortodontit olivat tulleet siihen tulokseen, että myös alaleukaa tulisi siirtää eteenpäin.

Olen itse selvitellyt noita riskejä, mitä leikkauksiin liittyy, mutta haluaisin vielä tosiaan keskustella niistä suu- ja leukakirurgin kanssa, osaako hän sanoa, minkä suuruisia riskit ovat esimerkiksi minun tapauksessani. Lisäksi voi olla jotain juttuja lisää, mitä en ole saanut selville. Alaleuan leikkaus on riskialttiimpaa kuin yläleuan, sillä alaleuassa oleva hermo ottaa osumaa lähes aina leikkauksessa. Leikkauksen jälkeen on oikeastaan aina tuntopuutoksia alaleuassa, mutta osasta niistä voi tulla pysyviä, eikä esimerkiksi tunne juodessa vettä, että vesi valuu pitkin suupieliä. Lisäksi on olemassa vakavampi riski, että syntyy krooninen hermosärky, mutta tämä voidaan usein ennaltaehkäistä kipulääkkeillä, kun leikkauksen jälkeisissä kontrolleissa kertoo kirurgille kaikista erikoisista tuntemuksista leukojen alueella. Yläleuassa hermot harvoin ottavat osumaa, mutta riskinä on hallitsematon verenvuoto, sillä leikkausalueella kulkee isoja verisuonia. Tämä on ilmeisesti kuitenkin melko harvinaista.

Välissä oon miettinyt, että mihin oon ryhtynyt, mutta päällisin puolin mennään vielä positiivisilla fiiliksillä. Kirjoittelen tästä aiheesta varmaan jatkossa lisääkin :)

torstai 6. lokakuuta 2016

Hetken hiljaiseloa

Pitkän ajan oon nyt pitänyt hiljaiseloa ja kävi myös mielessä kirjoittelun lopettaminen. Viimeisen vuoden aikana oli kyllä energiatasot niin alhaalla, että ei hirveänä riittänyt aikaa millekään "ylimääräiselle" kuin koululle. Lisäksi oli sellainen fiilis, vaikka tuntui, että eli pelkästään koululle, niin halusi ottaa siitä ihan kaikki irti.

Meillä on kyllä tosi ihana kurssi ollut ja paljon on tehty ja koettu yhdessä kaikenlaista. Tavallaan oli ihana, kun oli joku tuki, kenelle avautua opiskelujutuista/kiireestä, sillä ei kukaan joka ei ole tuolla koulussa, niin sitä voi ymmärtää. Samanlailla, ku enhän mäkään voi ymmärtää millaista on opiskella esimerkiksi oikiksessa. Tietenkin välillä klinikassa myös tunteet kuumeni ja mietittiin, kuka oli ylimääräisillä vuoroilla ja kuka sai enemmän etuoikeuksia, mutta se johtui osittain siitä stressistä, saako itse kaikkia suoritteet kasaan ja valmistuuko koskaan. Aina tuntui, että juuri omat potilaat jätti tulematta ja itselle koitui ne vaikeimmat juurihoidot, joita tehtiin vähintään viiden 4 tunnin mittaisen klinikkavuoron ajan. Mutta kyllä se kaikki opetti tosi paljon. Ja kyllä se vaatii ehdottomasti myös paljon potilaalta sinnikkyyttä ;)

Oulussa on klinikkavaatimukset todella korkeat ennen kuin pääsee kesäkandiksi/valmistuu. Mutta loppujen lopuksi se on mielestäni vain tosi hyvä asia. Valmistumisen jälkeen on sitten paljon valmiimpi työelämään, kun on tehnyt enemmän toistoja. Se, että on tullut vastaan myös niitä epäonnistumisia opiskeluaikana opettaa ehkä eniten. Lisäksi epäonnistumiset on aina helpompi kohdata klinikassa kuin kentällä, vaikka tottakai niitä tulee vielä työelämässäkin vastaan. Koen itse ainakin, ettei sitä koskaan tule olemaan valmis. Myönnän kyllä, että 4.vuosi meni täysin suoritepainotteisesti. Masennuin aina, kun tuli vastoinkäymisiä ja stressasin, että en pääse kesäksi töihin. Unohdin ajatella, että nämä ovat juuri niitä tilanteita, joista oppii.

Mahtava tunne oli, kun alkoi viimeisen vuoden keväällä näyttämään siltä, että saa oikeasti kaikki vaadittavat suoritteet täyteen ja potilaiden hoidot valmiiksi. Ymmärsi vihdoin, että kyllä sitä oikeasti selvisi viimein vaikeuksien kautta voittoon. Vaikka tietenkin jatkuvasti pienesti pelotti, oliko unohtanut jotakin ja homma kosahtaa. Vihdoin pystyi huokaisemaan, kun tarvittavat suoritteet oli kirjattu yliopiston tietokantaan :)

Klinikkapaidan jäädytys

Kaikki proteesityöt klinikka-ajalta


Viimeinen klinikkapotilas hoidettu, voittaja-fiilis!

Periaatteessahan meidän kurssi ei virallisesti valmistunut tänä keväänä. Me valmistutaan nimittäin uuden opetussuunnitelman mukaisesti ja meillä on edessä vielä 6 kuukauden mittainen syventävä käytännön harjoittelu. Silti juhlittiin valmistujaisia kevään lopussa, kun kaikki eivät ole vielä ehtineet karata harjoittelun perässä ympäri Suomea.

Valmistujaisista (kiitos kuvasta Jere Jyränki)

Juhlien jälkeen koulun loppumisen kruunasi kurssimatka, jonne lähti 14 meidän kurssilaista. Varmaan olisi lähtenyt enemmänkin, mutta osa oli sopinut jo töitä matkan ajalle, kun se järjestettiin touko-kesäkuun vaihteessa. Lähdettiin kurssimatkalle Espanjaan Benidormin lähellä sijaitsevaan Calpen kylään. Majoituttiin kaksikerroksisessa villassa, jossa oli oma piha ja uima-allas.

Biitsiä

Reissu oli täynnä aurinkoa ja hyvää mieltä, kiitos meidän huipun porukan. Yllätyin, että oltiin tosi aktiivisia ja touhuttiin joka päivä kaikenlaista. Vuokrattiin 2 kuuden hengen autoa ja käytiin niillä Benidormin lisäksi Valenciassa päiväreissulla. Vaikka kyllä pari biitsipäivääkin onneksi matkaan mahtui ja pitihän yksi vesipuistopäiväkin olla.


Meidän huippu porukka!





keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Hampaiden valkaisu

Pahoittelut tää teksti tulee tosi myöhässä. Tosiaan meillä oli Hammasvälineen järjestämä hampaiden valkaisukurssi jo lokakuussa ja nyt on joulukuu. Kirjoitanpa tästä nyt kuitenkin, sillä eiks se oo parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;)

Mitä valkaisussa tapahtuu? 
Valkaisun vaikuttava aine voi olla karbamidiperoksidi, joka pilkkoutuu vetyperoksidiksi ja ureaksi tai pelkkä vetyperoksidi. Vetyperoksidi pilkkoutuu vedeksi ja vapaiksi happiradikaaleiksi. Vapaat happiradikaalit työntyvät kiilleprismoihin ja dentiiniin (eli kiilteen läpi hammasluuhun) denaturoimalla tummat proteiiniketjut. Tämän myötä hammas vaalenee. Valkaisuaine jatkaa vaikutustaan vielä hampaan sisällä senkin jälkeen, kun aine on pesty pois.

Peruskuluttajat saavat lain mukaan ostaa vain 0,1% vetyperoksidia sisältäviä valkaisutuotteita. Hammaslääkärin vastaanotolla tehtävässä hampaiden valkaisussa saa olla maksimissaan 40% vetyperoksidia sisältävää valkaisugeeliä. Joihinkin vastaanottovalkaisuihin kuuluu valkaisun tehostaminen valolla tai laserilla. Tästä on kuitenkin melko ristiriitaisia tutkimustuloksia, vaikuttaako se käytännössä lopulliseen valkaisuasteeseen. Kotivalkaisuun hammaslääkäri voi antaa tätä alemman pitoisuuden omaavia valkaisugeelejä käyttöohjeiden kera. Kosmetologit saavat lain mukaan käyttää alle 6% valkaisutuotteita. 

Kauanko tulos säilyy?
Valkaisun kesto ja valkaisutulos ovat yksilöllistä ja riippuu tietenkin käytetyn tuotteen vetyperoksidipitoisuudesta. Hyvin paljon valkaisun pysyvyyteen vaikuttavat ruokailutottumukset. Kellertävän hampaiston omaavilla valkaisun teho on heikompi ja kesto lyhyempi kuin väriltään sinertävään/harmahtavaan taittuvalla hampaistolla.

Hampaiden valkaisukurssilla sai valita kotivalkaisun ja klinikkavalkaisun väliltä, kumman haluaa. Kotivalkaisussa tehtiin omat valkaisulusikat, joihin sai joko 10% tai 16% vetyperoksidia sisältävää valkaisuainetta. Tietenkin se valkaisuaine, jossa on vetyperoksidia enemmän, valkaisee tehokkaammin. Valkaisuainetta ruiskutetaan valkaisulusikoihin ja käytetään joko päivällä 2-4 tuntia tai yön yli (8-10 tuntia). Yleensä suositellaan, että 16% valkaisuainetta käytettäisiin päivällä ja miedompaa yöllä.  Halutessaan voi käyttää myös 16% valkaisuainetta yölläkin tai vain jatkuvasti 10%. Kotivalkaisulla on mahdollista saada sama valkaisutulos kuin klinikkavalkaisussakin, mutta maltillisemmalla tahdilla ja pienemmillä pitoisuuksilla.

Itse valitsin klinikkavalkaisun, sillä halusin kokeilla miltä se tuntuu ja näkyykö tulos välittömästi. En usko, että minun tulisi käytettyä edes valkaisulusikoita kotona. Klinikkavalkaisu tehtiin kahden kurssikaverini toimesta ja pääsin myös itse tekemään valkaisun toiselle.



Aluksi huulet suojattiin kertakäyttöisellä muovisuojuksella, sillä valkaisuaine polttaa limakalvot ollessaan kosketuksissa niiden kanssa. Tarvittaessa potilaalle voi laittaa myös kielisuojan, mutta sovittiin, että en mene valkaisutilanteessa varta vasten kielellä kokeilemaan hampaita.



Seuraavana tsekattiin väriskaalalta lähimpänä omaa hammassävyä oleva sävy, jotta voidaan myöhemmin verrata valkaisun tulosta. Minulla alkusävy oli B2, mikä on periaatteessa jo luonnostaan melko vaalea.




Ikenien suojaksi laitettiin iensuoja-aine, jonka tuli ulottua noin parin millin paksuisesti sekä hampaan että ikenen päälle. Suoja-aine estää valkaisuainetta pääsemään kosketuksiin ikenen kanssa. Iensuoja-aine ei häiritse itse valkaisua, sillä valkaisuaine vaikuttaa hampaan sisällä.




Iensuoja-aine kovetettiin laiton jälkeen UV-valolla n. 10 sekunnin ajan jokaista hammasta kohden. Valokovetuksen jälkeen tarkistettiin, että suoja-aine kerros on riittävän tiivis.





Valkaisuaine oli 35% karbamidipitoista geeliä, joka sekoitettiin erikseen kahdesta ruiskusta. Geeliruisku tyhjennettiin kokonaan hampaiden labiaalipinnoille sekä ylä- että alahampaisiin. Joskus valkaistaan aluksi ensin pelkästään ylähampaat ja myöhemmin alahampaat, jolloin potilas voi paremmin verrata valkaisutulosta, sillä siihen tottuu nopeasti.



 Aktivoitiin valkaisuaine hieromalla sitä sticksin avulla pitkin hampaiden labiaalipintoja. Tällöin valkaisuaineesta vapautuu happiradikaaleja, jotka pääsevät vaikuttamaan. Valkaisuainetta tuli aktivoida sticksillä 10 minuutin välein.



Valkaisuaine vaikutti 40 minuuttia hampaissa. Muutamasta kohti pienesti poltteli ientä, sillä iensuoja-aine ei ollut tarpeeksi tiivis niistä kohti. Polttelun kyllä kesti ja se hävisi nopeaa, kun valkaisuaine pestiin pois. Lisäksi muutamaa hammasta alkoi selkeästi vihlomaan viimeisen 10 minuutin aikana, mutta sekään ei ollut pahan tuntuista. Hankalinta oli olla koko aika puhumatta, minkä vuoksi valkaisuainetta tuli hieman myös nieltyä ja kielenkin onnistuin polttamaan.



Kun 40 minuuttia oli tullut täyteen, otettiin valkaisuaineesta aluksi suurin osa imurilla pois ja loppu huuhdottiin veden ja imurin avulla.

Valkaistut hampaat verrattuna B2-alkusävyyn.

Lopullinen tulos asteen vaaleampi B1-sävy. 
Tosiaan hampaani vaalenivat asteen, mikä on melko paljon. Alempi kuva on hieman kirkkaampi väritykseltään ylempään verrattuna, mikä saattaa hieman vääristää tulosta.

 Tässä vielä väriskaala, mistä tsekataan hampaiden värisävyt.

Hampaiden valkaisun jälkeen ei saanut 3 päivään syödä tai juoda mitään värjääviä ruokia ja juomia, kuten kahvia, punaviiniä, currya tai jopa punaista lihaa, sillä ne vaikuttavat lopputulokseen. 

Miten turvallista hampaiden valkaisu on?
Tärkeintä on, että suu, limakalvo ja hampaat ovat terveet ennen valkaisua. Oikein käytettynä hampaiden valkaisuaineet ovat turvallisia. Yleisin haittavaikutus on hampaiden vihlominen, mikä johtuu hampaan pinnan kuivumisesta ja dentiinitubulusten avautumisesta. Lisäksi ikenet ja limakalvot voivat vaalentua ja kurkku voi muuttua käheäksi. Yleensä nämä  haittavaikutukset ovat ohimeneviä. Ienvetäymät aiheuttavat riskin hampaiden resorptiolle, sillä ienvetäymien myötä hampaan juurenpinta on paljaana. Tällöin valkaisu suositellaan tehtäväksi mieluummin vastaanotolla kuin kotona, jotta ienvetäymät voidaan suojata valkaisuaineelta.  

Joka tapauksessa valkaisu haurastuttaa aina hampaan kiillettä. Pitkällä aikavälillä ei osata vielä sanoa, miten hampaiden valkaisutuotteet vaikuttavat hammasrakenteeseen. Liian nuorelle tehdyt hampaiden valkaisut pääsevät jopa hammasytimeen saakka, minkä vuoksi hampaiden valkaisua ei suositella teineille tai varhaisaikuisille. 

Turvallisinta valkaisu on tehdä hammaslääkärin vastaanotolla tai hammaslääkäristä saatavilla kotivalkaisuaineilla. Esimerkiksi netistä tilattujen aineiden pitoisuudet eivät aina pidä paikkaansa ja voivat olla jotain aivan muuta kuin hampaiden valkaisuun tarkoitettua ainetta.

Markkinoille on tullut nykyään paljon valkaisevia hammastahnoja. Valkaisevat hammastahnat pystyvät poistamaan ainoastaan pinnallisia värjäymiä niissä olevien hiovien ainesosien avulla. Valkaisevat tahnat eivät sisällä hapettavia ainesosia, joten vaikutus ei päädy pintaa syvemmälle. Valkaisevia tahnoja ei yleisesti suositella käytettäväksi juuri hankaavien ainesosien vuoksi. Markkinoilta löytyy myös muutama sinisen värinen hammastahna valkaisevana mainostettava hammastahna. Ne toimivat optisesti taittaen hampaiden keltaisuutta sinertävään suuntaan, jolloin hampaat näyttävät valkoisemmilta. 

torstai 15. lokakuuta 2015

Viimeisen vuoden alkua

Ollut kyllä niin kiirettä, että ei ole paljon blogia kerennyt kirjoittelemaan. Syksyllä on tapahtunut vähän kaikenlaista. Elokuun ja syyskuun vaihteessa muutin Kauhavalta takaisin Ouluun sitten taas syys-lokakuun vaihteessa muutettiin Tonin kanssa ikiomaan asuntoon ja siinä samalla oli vielä kivasti radiologian lopputentti ja kaikkea muuta meininkiä. Onneksi tentti meni kuitenkin ihan kohtuu hyvin kaikkeen siihen samanaikaiseen säpinään verrattuna. 

Seuraavana onkin sitten suupatologian lopputentti, joka on ilmeisesti monta kertaa pahempi verrattuna tuohon radiologian tenttiin. Ensi viikko on periaatteessa itsenäisen opiskelun viikko, mutta epävirallisesti syysloma. Tällöin olisi hyvää aikaa valmistautua tuohon tenttiin, mutta menin sopimaan töitä tuohon viikolle. En tiedä, tuleeko sitten miten luettua, mutta yrittää pitää :)

Suupatologian lopputentin jälkeen on vielä syyslukukauden puolella suukirurgian ja ortodontian lopputentit. Lopputentteihin pitää tosiaan lukea kaikki asia, mitä on opetettu koko opiskeluaikana. Joistakin osa-alueista jopa enemmän kuin, mitä on luennoilla käyty. Esimerkiksi suupatologian lopputenttiin voidaan kysyä koko kurssikirjasta ihan mitä vaan, vaikka luennolla asiaa ei olisi käyty. Mutta en jaksa noita ihan älyttömiin stressata. Opettelen sellasia asioita, jotka koen, että pitää töissäkin osata ja tietenkin niitä asioita, jotka on mahdollisia tärppejä. Kaikki lukeminen on myös eteenpäin uusintaa ajatellen, vaikka ei ensimmäisellä kerralla pääsisi läpi. 

Hamsussa OYS:ssa
Nyt on tullut vietettyä koululla aika paljon 10 tunnin päiviä. Potilastöiden ja luentojen lisäksi menee yllättävän paljon aikaa kaikenlaisiin paperihommiin. Enää se ei ole tuntunut ehkä niin pakkopullalta, kun joskus aiemmin. Vaikka tietenkin viransijaisuushommiin verrattuna me kirjoitellaan kaikki potilastekstit paljon laajemmin ja tarkemmin klinikassa. Kesällä heräsi kuitenkin mieletön halu oppia oikeasti asioita ja kysyä epäselviä juttuja. Toisaalta taas nuo potilastyöt ja kirjottelut vie niin paljon aikaa, että illalla on usein niin poikki, eikä lopputentteihin valmistautuminen oikein luonnistu. Syväritkin roikkuu vähän tekemättöminä, vaikka kesällä oli kovat suunnitelmat kirjoitella niitä. Syksyllä nekin pitäisi kuitenkin saada kuntoon, sillä kevät on kuulemma vielä tiiviimpi lopputenttien suhteen.

Oon valmistumista miettinyt, että periaatteessa jos nyt minusta riittämättömistä syistä en valmistu ajallaan, niin sitten en valmistu. Yritän tietenkin valmistua ajallaan, mutta ei se oo maailmanloppu, jos se ei onnistu. Haluan ottaa tästä oppimisesta nyt ainakin kaiken irti ja oikeasti osata. 


Huomenna koulussa Hammasvälineen tarjoama valkaisukurssi. Valkaisukurssilla sai valita kahdesta eri valkaisutavasta. Toisessa tehdään valkaisulusikat, joita voi sitten käyttää kotona miedommilla valkaisuaineilla ja valkaisutulos tulee tällöin asteittain. Toisessa taas tehdään klinikkavalkaisu, jossa on selkeästi voimakkaammat aineet ja valkaisutulos tehdään heti kerralla. Olin ainoa meidän kurssilta, joka otti klinikkavalkaisun. Vähän jännittää, mutta kirjoittelen tästä blogipostausta, miten sujui! ;)

torstai 23. heinäkuuta 2015

Kesätyöt viransijaisena

Nyt on jo melkein 8 viikkoa kesätöitä takana, eli reippaasti yli puolen välin ollaan! Oon tosiaan kesäkandina täällä Kauhavan suunnilla. Mulla on töitä täällä kesän aikana neljässä eri hammashoitolassa, jotka sijaitsee siis neljällä eri paikkakunnalla, joista Kauhava on yksi. Asun kuitenkin Kauhavalla ja tästä on näppärä autolla kulkea noihin muihin paikkoihin. Lisäksi juna-asema sijaitsee täällä, niin tästä pääsee helpoiten viikonloppureissulle Ouluun tai muualle.


Kauhavan rautatieasema


Mun söpö pieni lähikauppa


Työ on ollut kyllä tosi kivaa. Aluksi jännitti ihan hulluna, vaikka periaatteessahan sitä tekee samaa hommaa, mitä koulussakin on klinikassa tehnyt. Mutta kuitenkin nyt sitä tekee itsenäisesti, eikä kenellekään tarvitse näyttää välivaiheita. Itse pitää tehdä hoitosuunnitelmat ja kaikki. Onneksi kuitenkin aina on joku kokeneempi töissä, jolta voi kysyä apua. Tosi mukavasti tosiaan kaikki aina auttaneet ja neuvoneet, ihan yllätyin. Ajattelin aluksi, että oon vaan hulluna varmaan vaivaksi, kun kyselen. Kuitenkin yhdessäkin paikassa kokeneempi hammaslääkäri tuli aina päivän päätteeksi juttelemaan mun hoitohuoneeseen ja kyselemään onko mieleen herännyt mitään kysyttävää ym.

On tässä kesän aikana oppinut ihan tosi tosi paljon. Peruspaikkaukset ja lohkeamat sujuu jo aika hyvin. Tarkastusten tekeminenki on nopeutunut. Paremmin osaa itse jo tehdä päätöksiä, milloin suunnittelee esimerkiksi nastaa, juurihoitoa tai poistoa. Kyllä vieläkin tulee usein kysyttyä apua, jos tulee yllättävä päivystyspotilas, esimerkiksi että kannattaako poistaa vai onnistuisko vielä juurihoitaa tms. Kun ei meillä koulussa oo kuitenkaan ihan kauheenna tullu hoidettua päivystysluontosia potilaita. Joskus tuntuu, että itsellä on jo ratkaisu tilanteeseen, mutta haluaa vain vielä varmistaa, että on tekemässä oikein. Jatkuvasti tulee noihin tilanteisiin kuitenkin varmuutta ja osaa toimia itsenäisemmin.



Ja vitsi, mikä apu siitä on, että on hoitaja kaverina siinä koko ajan! Ihan hämmentyneenä oon kattonu kelloa, ku meneeki paikkaukseen vaan jopa puoli tuntia. Kuulemma, vaikka kesällä homma sujuu noin nopeeta, niin klinikassa siihen samaan paikkaukseen menee edelleen se 2 tuntia. Kaikki välivaiheet pitää näyttää opettajalle ja sulla ei oo hoitajaa siinä enää kaverina. Kaikki pitää vaan yrittää tehdä itse ja mulla ei ainakaa oo, ku kaksi kättä. Mutta uskon, että tästä kesästä on tosi paljon apua ensi vuoteen ja siitä selviytymiseen. Ainakin siis klinikasta selviytymiseen. Lopputentit vissiin painaa aika paljon enemmän päälle kuin klinikka ensi vuonna, jos on vanhempia kursseja uskominen.

Yksi mahtavimmista jutuista tässä työssä on juuri se, että koko ajan oppii uutta, eikä ikinä voi osata kaikkea. Osittain se tietenkin joissain tilanteissa ärsyttää ja tuntuu pahalta, kun ei osaa, mutta oon yrittänyt ottaa sen sellasena juttuna, että kaikkea ei vaan voi osata. Kyllä se siitä kokemuksen myötä varmasti tulee ja että jotkin asiat vie enemmän aikaa oppia kuin toiset. Sitten lopulta, kun jonkun vaikealta tuntuvan asian oivaltaa, niin tulee mahtava fiilis!



Oon saanut vapaa-ajankin ihan hyvin kulumaan täällä Kauhavalla. Täällä on muutamia tuttuja Oulusta hampaalta sekä yleiseltä, joita oon välillä aina nähny. Ollaan tehty ruokaa yhdessä jne. On ollut myös tosi kiva, kun on voinut jutella kaikista uusista asioista, mitä on tullut töissä vastaan ja yhdessä pohtia, miten missäkin tilanteessa ois hyvä toimia. Ollut myös ihana, kun on voinut jonkun kanssa jakaa omia onnistumisia ja epäonnistumisia. Meidän kurssilla on myös yhteinen whatapp-ryhmä, jonne tulee melkeinpä joka päivä viestiä. Aina ei tule itse kommentoitua kaikkea, kun ryhmässä on lähemmäs 50 tyyppiä, mutta juttuja on kiva seurailla.

Oon alottanut täällä myös uuden harrastuksen nimittäin crossfitin. Aloitin sellaisen kesä crossfit -kurssin, missä tehdään hieman keveämpiä liikkeitä, eikä käytetä niinkään painoja, eli kyseessä ei oo varsinainen crossfit. Kivalta on tuntunut ja treenit on ollut sopivan raskaita, mutta en tiiä onko crossfit itsessään varsinaisesti mun laji, mutta tuleepa nyt ainakin kokeiltua. Lisäksi oon käynyt juoksemassa muutaman kerran. Maisemat on kyllä mielettömät, kun peltoja on välillä silmänkantamattomiin.



Sääkin täällä on ollut hieman aurinkoisempi ja lämpimämpi kuin Oulussa, mutta jos vertaa pariin edeltävään kesään, niin ei mitään huippuhellettä oo jatkuvasti ollut.



Parista hellepäivästä pääsin kuitenkin nauttimaan pehmiksen kera.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Meridentin loopit

Mullakin on nyt sitten loopit! Hommasin loopit ihan sen takia, että näkisin tarkemmin ja lähemmäs. Etenkin juurihoidoissa kaipaa usein lisäzoomia. Lisäksi joskus on hankala nähdä paikatessa silmämääräisesti, onko kaviteetin pohjalla vielä kariesta. Myös hammaskiven poistossa ja esimerkiksi brakettien kiinnityksessä loopeista on apua. Toinen syy looppien hankkimiseen oli ergonomia. Looppien avulla työskentelyasento on automaattisesti parempi, sillä loopeilla näkee tarkasti juuri tietyssä itselle mitatussa työetäisyydessä. Välillä selkä on kipeytynyt pelkästään opiskelun yhteydessä tehtävässä kliinisessä työssä, joka on melko vähäistä verrattuna siihen, että paiskii töitä pitkää päivää 5 kertaa viikossa. Uskon, että looppeja käytettäessä tämä ongelma ei enää toistu.





Tilasin loopit yhteistyökumppaniltani Merident Optergolta, joka on suomalainen yritys, eli loopit ovat kotimaiset. Palvelu oli erittäin asiantuntevaa ja kaikki opastettiin ja asetettiin viimeisen päälle. Oulusta löytyy Meridentin yhteistyöoptikkoliike Opti-Silmä, jossa looppeja voi käydä huollattamassa milloin vain aukioloaikoina. Oulun lisäksi yhteistyöoptikkoja löytyy Helsingistä, Joensuusta, Jyväskylästä, Kajaanista, Kotkasta, Kuopiosta, Raumalta, Rovaniemeltä, Seinäjoelta, Turusta ja Vaasasta, eli kautta maan. Looppien mukana tuli myös ruuvimeisseli, jolla voi itse tarvittaessa fiksailla looppeja.




Meridentiltä voi tilata loopit, jotka ovat kiinteästi kiinni suojalaseissa. Tällöin työskennellessä pystyy välillä katsomaan looppien yli, jotta näkee todellisen etäisyyden verrattuna looppien suurennokseen, esimerkiksi siirrettäessä tarjottimelta instrumenttia potilaan suuhun. Kiinteiden looppien lisäksi Meridentiltä löytyy myös Flip-up -looppeja, jotka itse tilasin. Flip-up -loopeissa loopit saa nostetta erikseen ylös, jos ei jatkuvasti tarvitse niitä työskennellessä.




Meridentiltä löytyy suojalaseja kolmea eri kokoa ja kolmea eri väriä. Suojalasit muistuttavat paremminkin silmälaseja kuin suojalaseja, mikä on mielestäni enemmän kuin hyvä juttu. Värit ovat punainen, sininen ja tumman harmaa. Lisäksi loopit pystyy kiinnittämään muihinkin kuin Meridentin tarjoamiin suojalaseihin. Itse otin loopit tumman harmaina ja isoimmilla suojalaseilla, mitä Meridentiltä löyty. Ajattelin, että katselen sitten myöhemmin, jos haluan jotkut erikoisemmat suojalasit, sillä flip up –loopit pystyy kätevästi siirtämään myös myöhemmin toisiin suojalaseihin.




Tilasin looppeihin myös valon Meridentiltä. Valon voi itse kiinnittää looppeihin ja ottaa pois, kun haluaa. Valo on mielestäni ehdoton loopeissa! Monesti työpisteen valoa pitää kääntää ja säätää kesken operaation, koska valo tulee väärästä suunnasta tai oma pää tulee valon eteen. Looppien valo valaisee tasan sieltä, minne katse suuntautuu ja työskentelyalueen näkee näin ollen tarkemmin. Valo toimii akulla ja täyteen ladattuna valo kestää 10 tuntia. Valo kuitenkin sammuu itsestään, jos se on yhtäjaksoisesti tunnin päällä.







Valon kiinnitetään looppien eteen. Kiinnityssysteemi on helppo, joten valon voi välillä ottaa kokonaan pois, jos ei tarvitse sitä. Lisäksi valon johdon saa kätevästi kiinnitettyä sankaan, jolloin se ei tule silmien eteen.

Laturin lisäksi valon mukana tulee kätevä kantohihna, jossa on valonkatkaisija. Valonkatkaisija on oikeakätisillä oikean kyynärpään korkeudella, joten sitä pystyy hallitsemaan napauttamalla katkaisijaa kyynärpäällä. Lisäksi pidemmän aikaa painamalla valokatkaisijaa valo himmenee hiukan, mikä on hyödyllistä esimerkiksi paikatessa yhdistelmämuovilla, jolloin loopin valo ei koveta muovia, mutta valaisee edelleen.




Johto valokatkaisijasta kulkee kantohihnan sisällä selän puolella ja kiinnitetään erillisellä kiinnikkeellä looppeihin. Oikeakätisellä johdon pää sijaitsee vasemman olkapään kohdalla. Tähän johdon päähän pystyy siis kiinnittämään kätevästi erikseen johtoliitoksella valon. Johtoliitoksen ideana on, että loopit saa irti katkaisijan hihnasta ja hihnan voi ottaa erikseen pois, jolloin ei sotkeudu johtoihin. Kaikki on siis viimeisen päälle ajateltu.



Otin loopit 2.0x suurennoksella, vaikka jahkailinkin 2.0x ja 2.5x väliltä. 2.0x pystyi kuitenkin vielä näkemään koko hammaskaaren, kun 2.5x suurennoksella piti kääntää päätä, jotta näkee hammaskaaren alusta loppuun. Monet opiskelijat ovat yleensä kuulemma ottaneet loopit 1.7x tai 2.0x suurennoksella. Myöhemminhän voi ottaa myös toiset loopit isommalla suurennoksella. Jos tekee paljon juurihoitoja, niin 3.0x ja 3.5x suurennoksilla näkee tietenkin taas lähemmäs.  Mietin, että tuo 2.0x on varmasti hyvä sellainen peruskoko, johon voi tosiaan sitten yhdistellä suuremman suurennoksen tarvittaessa. 



Mietin pitkään myös, otanko looppeihin prismalinssit. Prismalinssit tavallaan tuovat näkyvää kuvaa ylöspäin. Prismat ovat kiinteästi linsseissä ja loopit tulevat siihen päälle. Prisma taittaa valoa niin, että ei tarvitse katsoa niin alas loopeilla ja silmät väsyvät vähemmän. Lisäksi työskentelyasento on prismalinssien avulla vieläkin ryhdikkäämpi ja näin ollen ergonomisempi. Päätin kuitenkin kokeilla looppeja ensin ilman prismoja, mutta aika varmasti tulen hankkimaan ne myöhemmin.

Osa tilailee looppeja netistä, esimerkiksi ulkomailta, edullisemman toivossa. Näissä ei kuitenkaan aina voi luottaa tuohon mainittuun suurennokseen. Suurennos saattaa usein olla todellisuudessa pienempi kuin loopeissa on mainittu. Loopit myydään todellisuutta isommalla suurennoksella ilmeisesti sillä ajatuksella, mitä enemmän/suurempaa sen parempi. Lisäksi en olisi itse osannut mitata todellista työskentelyetäisyyttä ilman ammattilaista. Työasennostani otettiin valokuva demoloopit päässä ja asento mitattiin erikseen, kun sen oli katsottu olevan ergonominen työasento ja omasta mielestäni hyvä.

Opti-silmässä minulle tehtiin myös näöntarkastus looppien tilauksen yhteydessä. Näköni on hyvä, enkä todellisuudessa tarvisi silmälaseja. Kuitenkin pienesti korjattavaa löytyi, joten suojalasini teetettiin vahvuuksilla. Kun tämä pieni heitto on korjattu, niin silmät eivät väsy looppeja käyttäessä. Kun kävin hakemassa loopit Opti-Silmästä ne testattiin vielä huolellisesti kaikin puolin, jotta ne ovat juuri sitä mitä odotan. Lisäksi sain erinomaiset ohjeet looppien käyttöön ja pesuun sekä huoltoon. Looppien mukana tuli myös vielä kirjalliset suomenkieliset ohjeet.




Loppujen lopuksi nyt, kun olen looppeja käyttänyt, olen 100% sitä mieltä, että oli fiksu idea hankkia loopit jo opiskeluaikana.

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Kesäkesäkesä!



Meillä piti olla tää viimeinen kouluviikko aamupäivisin maanantaista torstaihin vapaaehtoisia potilastöitä. Olin varaillu potilaita joka vuorolle, kun ajattelin, että teen noita hommia eteenpäin jo ajatellen ensi vuotta, vaikka onkin kaikki kuntaan vaadittavat suoritteet paketissa. Maanantai meni vielä ihan ok, mutta tiistaina, kun kävin kasin aikoihin hakemassa potilaan, niin ihmettelin, että kappas imurit ei vedä ollenkaan. Ajattelin, että vika on pelkästään mulla, mutta käytävillä pyöri porukkaa ja ilmeni, että imurit ei toimi kellään. Yritettiin selvitellä, että alkaako ne toimia jossain välissä. Huoltomies kerto, että viime viikolla oli mennyt rikki joku kompressori ja nyt oltiin oltu sitten varakompressorilla, joka oli nyt sitten myös rikkoontunut. Selvisi, että aika varmasti imurit ei tulisi koko päivänä toimimaan tai jopa koko viikkona. Pistin sitten potilaan kotiin, kun ei voinut mitään paikkausta tehdä ilman imuria.

Sähköpostissa tuli lupailua, että saattais imurit olla korjattuna keskiviikko aamupäivästä, eli tänä aamuna. Aamulla tuli viestiä, että varaosa ei oo lähtenyt vielä Helsingistä, joten imurit ei toimi välttämättä torstainakaan. Peruutin sitte kaikkien potilaiden aikoja ja alotin kesäloman NYT ! :) Perjantaille sai ottaa ylimääräiselle vuorolle potilaita, jos oli jotain aivan tosi akuutteja keissejä. Tähän piti kysyä opettajalta lupa.

Aika paljon tekniikastakin tuo työ kiinni. Tietenki orton peruskontrolleja ja hammaskiven poistoa käsi-instrumenteilla pysty tekee myös ilman imureita. Mulla oli vaan käytännössä paikkausjuttuja tälle viikolle varattuna, niin no can do.



Kuitenkin tänäänki piti tulla klinikkaan, ku meillä oli yllätysjuhlat Sirpalle, meidän klinikan opettajalle, joka jäi tän päivän jälkeen eläkkeelle. Oli kunniakujaa, laulua ja soittoa ja muutenkin rento meininki :) Sirpa on opettanut klinikassa 35 vuotta, eli mun laskujen mukaan yli 1700 valmistunutta hammaslääkäriä. 


Klinikassa on kyllä välillä rento meininki ja opettajat on tosi mukavia. Joulun ja vapun aikanakin oli erikoista ohjelmaa. Ja aina pystyy istuskelemaan aukiolla, missä opettajat on ja kysymään, jos jokin askarruttaa mieltä :) Hööööh, harmittaa, että tätä opiskelua on enää vuosi jäljellä.