Kävin toissapäivänä pitkästä aikaa kuntosalilla. Mulla on ollut tässä melkein kolmen viikon tauko urheilusta, koska onnistuin murtamaan varpaani. Jotenkin se on vaikuttanut kokonaisvaltaisesti kaikkeen liikkumiseen, vaikka kyse onkin vain yhdestä varpaasta. Ei ole ollut inspistä lähteä salille treenaamaan edes yläkroppaa, vaikka periaatteessahan se ei olisi sitä estänyt. Nyt pitkän tauon jälkeen tuntuu nihkeältä taas lähteä liikkumaan, mutta kyllä se varmasti tästä taas muuttuu rutiiniksi. Eniten ärsyttää ehkä tauko juoksemisen suhteen, sillä meillä on ystäväporukan kanssa cooper-veto marraskuun lopussa ja nyt tämän tapaturman takia tulee taukoa treenailuun.
Meillä on tosiaan 8 ystävän porukka mukana vedossa, joka lyötiin lukkoon jo elokuussa. Sovittiin, että naisten tulee juosta coopperissa vähintään 2600m ja miesten 2700m. Isompiakin tavotteita sai halutessaan laittaa ja osa niin tekikin. Vedossa on siis rahalliset panokset mukana, jotka jaetaan tavotteisiin päässeiden kesken. Viimeisin cooper-tulokseni oli 2440m viime vuodelta, kun meillä oli saman tyylinen kilpailu pienemmällä porukalla. Tästä pitäisi siis parantaa yli 100m, jotta tulokseksi tulisi 2600m. Yli 100m parannus coopperissa vaatii yllättävän paljon treenausta. Pitääkin keskittyä enemmän ehkä intervallijuoksuun, kun aikaa on enää näin vähän, mutta saapas nähdä miten käy. Tänään yritän nyt käydä testaamassa kipuileeko tuo varvas vielä, jos hölkkäilen ihan rennosti.
Nyt alan tässä keräämään motivaatiota lenkille lähtemiseen! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti